Tähän alkuun, jottette ihmettelisi, päätin vaihtaa jälleen(kö?) kertojaa. Nyt parrasvaloihin pääsee Ginger!

> Nauttikaa osasta♥

Ilta-aurinko laski Bridge Valleyn ylle. Minä siirryin ruokapöydästä sohvalle makaamaan. Yksin illastaminen ei koskaan ollut mukavaa.

Uuden ammattini myötä olin värjännyt hiukseni vaaleiksi. Kuulemma miehet mieltyvät niihin paremmin - liekö tuo totta vai ei, se ei minua kiinnostanut, vaan raha. Ja sitä oli kertynyt oikein, oikein mukavasti.

- Ei, mä en saa nukahtaa, mutisin itselleni. - Chris tulee ihan kohta.

Vastoin omia sanojani kuitenkin vaivuin melko kevyeeseen uneen sohvalla. Ovi kävi kuulemattani.

- Ginny-hani! Chris huusi. - Sori että kesti, sori oikeesti...

Heräsin horroksestani. - Chris, säkö siinä?

Hieroin kevyesti silmiäni - enhän halunnut kauaa laittavieni meikkien levitä.

- Jep, mähän se, Chris hymyili.

Ponkaisin pystyyn ja annoin Chrisille mojovan suudelman. Kyllä, meidän suhteemme oli kehittynyt parisuhteeksi, ja Chris asui välillä minun luonani. Hän ei ollut myynyt asuntoaan, vaan silloin tällöin jäi yöksi. Chris vastasi suudelmaan intohimoisesti alkaen kähmiä ja muhinoida kanssani.

- Oliks töissä kivaa? ennätin kysyä lopetettuamme.

- Joo tota, ei mitenkään kehuttavaa - niinku ei koskaan, Chris mutisi.

Chris oli tiskaaja eräässä keskivertomenestyvässä ravintolassa keskustassa. - Anteeks oikeesti että kesti kauemmin. Rouva Dueport määräsi mulle ylitöitä.

- No, ei se mitään. Mä kyllä söin jo... Mutta et sä mistään oikeastaan jääny paitsi, mun spagettikastike kärventyi kummiski, joten et sä sitä kuitenkaan olis syöny, huokaisin.

- Tietenki olisin, Chris sanoi miltei loukkaantuneena. - Ainahan sun keitokset maistuu.

Vaikka kello oli paljon, ja Chris oli väsynyt, hän suostui kuhertelemaan kanssani vielä ennen nukkumaanmenoa. Olinhan odottanut koko tapahtumaa koko tämän päivän ja valvonut puoleenyöhön Chrisiä varten.

Tyynyt lentelivät ja patja vinkui. Ja kello löi kaksitoista.

- Huh, kannatti odottaa, mietin päässäni.

En ollut pitkään aikaan nukkunut kenenkään vieressä, joten Chris oli kuin taivaasta tiputettu enkeli. Lämmin, komea, huolehtivainen - täydellinen. Vai oliko hän liian täydellinen minulle?

Chrisin herätyskello soi ikäväkyllä jo 15 yli seitsemän aamutuimaan.

- Hemmetin herätyskello, Chris kirosi yrittäessään vetää itseään pois peiton uumenista.

- Älä mee vielä, yritin. - Jää mun kanssa kotiin tänään. Pidetään hauskaa koko päivä.

- Oon pahoillani hani, Chris mutisi. - Ylennys ei tuu itsestään. Mä ajattelin vielä joskus päästä pois tiskialtaan luota.

- Tylsimys.

Chris puki nopeasti arkivaatteet ylleen, mutta minä en vaivautunut. Raahauduin vain keittiöön alusvaatteisillani kun Chris hörppi aamukahviaan.

- Tuutko sä tänään sitten aikasemmin töistä? kysyin.

- En tiiä, toivottavasti, Chris vastasi yksitoikkoisesti. - Mut älä huoli hani, mä ajattelen sua kuitenki koko päivän.

- Niin mäkin sua, hihitin.

- Mutta nyt mun on mentävä, Chris pahoitteli ja meni eteiseen minun seuratessa perässä.

Suutelin Chrisiä pitkään ja hartaasti. Sitten hän lähti töihin. Jäin yksin eteiseen. Mitä sitä tänään tekisi? Minua ei huvittanut ottaa vastaan asiakkaita tällä hetkellä.

Puin farkut ja topin ylleni, ja menin hakemaan laskut postista.

- Huh, onneks ei oo vuokranmaksua, myhäilin.

Sisälle tullessani aloin käymään läpi laskukirjeitä, kun kotipuhelin soi. Kipitin vastaamaan.

- Ginger Lopez puhelimessa, vastasin asiallisesti.

- Vai säkö oot se bimbo huora joka vei mun kihlatun? puhelimesta huudettiin. Tunnistin äänen naisenääneksi.

- Ömm... Kuka siellä? kysyin pysyen yhä asiallisena.

- Täällä on sun poikaystäväs ex-kihlattu! Kiitos sun se kiittämätön paska lemppas mut! nainen kiljui luuriin.

- Siis tarkotatko Chrisiä? Älä nyt höpötä, nauroin pilkallisesti puhelimeen. - Ei Chris ollu kihloissa ku me tavattiin. Ei sillä ollu sormustakaan.

- Tosi vitun kiva tietää. Se siis kulki ympäriinsä ilman meijän sormusta!

- Ei kuunteles nyt. Mä ja Chris tavattiin kuukausi sitten. Te ette varmaankaan ollu enää kihloissa?

- No kyllä vitussa oltiin. Chris jätti mut kaks viikkoa sitten. Että siinä sulla vitun hyvä poikaystävä!

Löin loukkaantuneena luurin korvaan ja hain takintaskustani tupakkaa. Sytytin sätkän ja vedin sisään pitkän ja hartaan henkäyksen.

Nainen ei voinut puhua totta. Ei hän voinut. Ei Chris tekisi minulle sellaista ikinä - miten hän voisi? Olimme tutustuneet jo eskarissa. Joten nainen ei voinut puhua totta. Mutta mitä jos hän puhuikin? Ehkä Chrisistä oli muuttunut aikojen saatossa parantumaton naistennaurattaja.

Poltettuani sätkän loppuun viskasin sen maahan ja tallasin korkokengälläni sen päälle. Menin tuima ilme kasvoilla makaamaan sohvalle.

- Se uskoton paska, mutisin. Naisen oli puhuttava totta. Nyt kun ajattelin tarkemmin, voisin uskoa Chrisin tehneen sen.

Kuulin oven käyvän ja askelten vievän sisään.

- Hani! Täällä ollaan! Chris kailotti. - Yritin soittaa, mutta linja oli varattu.

Chris tuli olohuoneeseen luokseni.

- Vai niin, vai niin, sanoin tekohymy kasvoillani. - Sieltä sä tuut, niinkuin mitään ei olis tapahtunut?

- Ömm... Mitä olis pitäny tapahtua? Chris virnisti.

- Sellasta vaan, että sain soiton sun ex-kihlatultasi, paljastin mutissen.

- Ex-vaimo? Clara? Mitä se tänne sulle soittelee, ei meijän asiat kuulu sille pätkän vertaa! Chris uhosi.

- Hah, se oli aika lailla yhtä tuohtunu ku säkin nyt. Se oli vihainen, ja kertoi teijän eronneen kaks, kaks viikkoa sitten!

Nousin ylös ja katsoin Chrisiä kysyvällä ilmeellä.

- Onko se totta?

Chris viivätteli vastausta. Hän tuli luokseni, lähemmäs, ja yritti antaa suukkoa.

- Pois mun luotani, vitun sika! kiljuin ja työnsin Chrisin pois.

- Älä koske muhun. Älä enää ikinä, huokaisin viekkaasti hymyillen.

- Hei, ei ole mun vika että se ämmä soitti sulle! Chris huudahti. - Ilman sitä kaikki olis taas ennallaan!

- Ai sun mielestä olis okei, jos mä en ois saanu koskaan tietää koko asiaa? sanoin loukkaantuneena.

- No sä oot tollanen yksinkertanen, bimbo, tyhmä blondi. En ymmärrä miten sä ees tajusit mun ja Claran jutun. Ei noin tyhmät oikeestaan tajuu paljon mitään.

- Anteeks mitä? huudahtdin vihaisena. - Ai mä olen tyhmä, yksinkertainen ja bimbo? Ensin sä petät mua ja sitten sä vielä haukut päälle! Haluutko sä tietää mitä kaikkea sä oot? Uskoton, sika, petturi! En kaipaa sua mun elämään! Oot vitun sairas, hankkiudu hoitoon.

- Sä tässä kohta joudut hoitoon, Chris sanoi entistä tuohtuneena, raivoissaan. - Sairaalahoitoon!

Hän tönäisi minua kaikilla voimillaan.

Kaaduin maahan selälleni lyöden pääni parkettiin.

- Siitäs sait, yksinkertanen ja tyhmä blondi.

Hetken tuijotettuaan minua Chris ymmärsi mitä oli tehnyt, joten hän näki parhaakseen juosta kauas pois taloni luota.

Viiden minuutin kuluttua heräsin.

- Mitä tapahtu? toistin mielessäni. - Muistan Chrisin vihaiset kasvot, hän hakkui mua yksinkertaseksi, tyhmäksi... Mut entä sitten?

Huomasin veren valuvan nenääni pitkin. Aloin kiljua pelästyneenä ja juoksin makuuhuoneen peilin eteen.

Huokaisin helpotuksesta. Vain pieni haava. Pyyhin valuvan veren märällä vessapaperilla pois ja laitoin siihen laastarin. Se paranisi hetkessä. Mutta käsitykseni Chrisitä ei muuttuisi mihinkään. En antaisi tuon väkivaltaisen, itsekkään jannun enää koskea minuun.

Aika kului, eikä Chris onneksi tullut takaisin enää. Näin parhaakseni muuttaa kokonaan pois Bridge Valleysta, etsiä itselleni uusi paikka, missä kukaan ei ole kuullutkaan minusta. Tässä paikassa on liikaa muistoja, sekä hyviä että huonoja - mutta enimmäkseen huonoja.