Tervetuloa lukemaan jo 50. osaa tästä suhdedraamaisesta The Sims 2:lla toteutettua stooria. Eikä loppuakaan näy vielä missään! Heitän itselleni ihan huvin vuoksi taas haasteen, ja ja haastan itseni tekemään taas kymmenen osaa lisää. Mitä luuletta, mahtaako joskus vuonna nakki ja perunamuusi tulla This Is My Lifeen 100. osaa?

Osan kuuntelumusaa: http://www.youtube.com/watch?v=0lYOUIDkjUA




Eve halasi Gingeriä rohkaisevasti. - Kyllä sä tästä selviit.
Ginger mutisi vastahakoisesti: - En nyt ois ihan varma. Siitä on vuos, ku viimeks nähtiin, vaikka mä lupasin sille että pidän yhteyttä.
- No ettekö sit oo pitäny yhteyttä? Eve kysyi.
- Tavallaan, Ginger kertoi. - Tekstareilla, sähköpostilla, ja lähetin sille kyllä synttärilahjan kun se täytti 15.
- Luulisin et kaikki on sitte kunnossa? Pitäkää hauskaa siskopäivää! Eve naurahti. Hän moikkasi vielä, ja asteli ulos talosta.



Even lähdettyä Ginger vetäytyi vaatekaapilleen. Hän valitsi valkean mekon ja puki sen ylleen. Daniela-Nora... hän oli sanonut tulevansa vartin sisällä. Vartin sisällä! Miksei hän ollut ilmoittanut itsestään lainkaan?
- Voi sitä penskaa, Ginger mutisi ja kohensi meikkejään.



Sitten ovikello soi. Ginger kipitti ulko-ovelle perhosia vatsassaan. Mitähän Ellalle kuului? Miltä hän näytti? Oliko hänen 9. luokkansa alkanut hyvin?
- Ella! Ginger kiljaisi avatessaan oven.
- Sisko! Ella naurahti ja hyökkäsi Gingerin kaulaan. - Sisko-rakas!



Ginger ohjasi tervehdysten jälkeen Ellan ruokapöytään keskustelemaan hieman kuulumisista.
- No, mikäs sut tänne ajoi? Ginger kysyi. - Ja miks karkasit kotoa?
Ella huokaisi syvään. - Mutsi ja faija, ne vaan.. On vitun ääliöitä.
- Ääliöitä? Ginger toisti ihmeissään. Mutta sitten hän muisti: kun hän oli viidentoista, olivat Isabella ja Jonas olleet hänellekin mitäkin tiukkiksia ja sallimattomia. - Aa. Mä ymmärrän mitä sä tarkotat.
- No et vitussa ymmärrä, Ella huudahti. - Ei kukaan ymmärrä.
Ihan normaalia teini-ikää, Ginger toisti mielessään. Kukaan ei välitä, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei rakasta!
- Onko sulla nälkä? Ginger sanoi yrittäen vaihtaa aihetta.
- Itseasiassa, on, Ella paljasti. - Hirvee nälkä. En oo syöny mitään sitte eilisen illallisen.


- Eilisen illallisen? Ginger huudahti kauhuissaan ja otti esille hampurilaisen tekovälineet. Sen valmistaminen oli helppoa ja yksinkertaista, ja se maistui varmasti Ellalle.



- Mä saatan kuulostaa nyt vähän mutsilta, Ginger varoitti, - mutta sun pitää syödä, oikeesti. Oot kasvavassa iässä just nyt ja tarviit paljon energiaa.
- Joo joo, Ella mutisi vastaukseksi.



- Tässä, Ginger sanoi ja ojensi valmiis hampurilaisen Ellalle.
- Kiitti, Ella vastasi ja ahmi suuhunsa purilaista. - Ja kiitti muutenki ku sain tulla tänne.

***



Illemmalla Ella istui vierashuoneen sängyllä miettimässä asioita.
- Miks ihmeessä ne teki niin? Miks ne ei tehny niin aikasemmin? Oisko ollu parempi jos sitä ei koskaan ois tehty? Ja kuka se on? Miks se on poissa? Missä se on?



- Ella! Ginger tervehti astuessaan vierashuoneeseen. - Mitäs sä mietit?
- Tässä vähän kaikkee... Ella mutisi.
- Just joo, Ginger kärtti. - Kerrot nyt! Ehkä mä voin auttaa.
- Ehkä voisitkin, Ella keksi. - Lupaat, ettet sitten kerro tätä kenellekään?
- Lupaan, kautta kiven ja kannon! Ginger lupasi.



- No, Ella aloitti. - Äiti ja iskä pudotti eilen aikamoisen pommin.
- Pommin? Ginger mietti ääneen hätääntyen hieman. Eikai vaan?
- Ne kerto mulle, että iskä, Jonas, ei oo mun oikea isä. Että mun isä on joku muu, jota en oo nähny koskaan.
- Mitä? Ne kerto sulle sen? Ginger huudahti ääneen. - Voi ei, voi sua, Ella-rakas... Miten ihmeessä ne nyt sai päähänsä kertoo?
- En tiiä, vetos vaan siihen, että oon 'jo iso tyttö' ja 'ymmärrän kyllä'. Vitut mä mitään ymmärrän, kuka mun isä on?
- Sun isäs... Ginger hiljeni.



- Sun isäs... Se on sekopää, et sä sitä kuitenkaan koskaan haluu tavata.
- Haluun! Mulla on oikeus siihen, vittu!
- Vaikka oliskin, niin usko mua, sä et haluu tavata sitä koskaan. Oikeesti. Se on hirviö, ja teki pelkkää pahaa meille.
- Mitä pahaa? Mulla on oikeus tietää!
- No... Se... Miten mä kertoisin tän?
- Kerro vaan suoraan, kaunistelematta.
- Sun isäs... Michael, Michael Harleysson, se... oli paha ihminen.
- Joo, joo, mut mitä se teki? Se... Michael Harleysson?
- Se oli... murhaaja!
- Murhaaja? Mitä helvettiä?
- Se on totta. Muuta en sano. Mä kerroin nyt jo ihan liikaa. Ja sä palaat huomenna kotiin.
- Enkä!
- Kyllä palaat! Äiti on varmasti ihan helvetin huolissaan susta ja kaikkee! Ne salas koko jutun sulta, koska se mies ei kuulunu sun elämään, eikä kuulu vieläkään! Tajuutko? Sä palaat huomenna kotiin ensimmäiselle junalla!
- Haista vittu. Häivy täst huoneest! Mee vittuun siitä, kuuliksä? Vittuun!
- Sä oot kyl helvetin vaikee, Ginger sanoi lopettaen keskustelun ja löi oven kiinni perässään.



- Vitut tota penskaa kukaan ymmärtää, hän kirosi mielessään. - Ja toi ikkuna on likanen!
Hän haki vessasta pesusienen ja alkoi hangata ikkunaa.



- Mä voisin soittaa ja kutsuu vaikka Jackin kylään, Ginger mietti ääneen. - Se voisi ehkä vähän rauhoittaa mua.
Hän näppäili kännykkäänsä Jackin numeron ja soitti tähän. Puhelin tuuttasi pari kertaa, ennenkuin toisesta päästä vastattiin.
- Jack.
- Moi, tääl on Gin, Ginger kertoi.
- Ai sä! No mitässä? Jack kysyi.
- Aattelin vaa tiedustella, et mitä jos tulisit meille?
- Mielelläni.



Ginger tarkkaili ikkunasta, milloin Jack saapuisi hänen pihalleen. Kun mies vihdoin tallusteli nurmikolle, Ginger kipitti pihamaalle ja halasi tätä.



Kun he pääsivät sisälle asti, Jack ehdotti, jospa he vaikka katsoisivat elokuvaa.
- No, Ginger mutisi heidän istuuduttuaan sohvalle, - täältä tulee vain kauhuleffoja.
- No katotaan sitten vaikka niitä, Jack virkkoi.
- Mut mua pelottaa kauhuleffat, Ginger kertoi. - En mä kestä kattoo niitä.



- No tuu tänne mun kainaloon, nii katotaan yhessä? Jack ehdotti.
Ginger hymyili veikeästi ja käpertyi Jackin kainaloon hyvin onnellisena.

ETUSIVU

Uutiset

22.4.2012

50. osa vihdoin ulkona!
- mÄttu

15.4.2012

Pitkän tauon jälkeen, uusi osa....

- mÄttu



8.1.2012

48. osa julkaistu! :)

- mÄttu

 

6.1.2012

Uusi osa pulkassa! Lukemaan vain :)

- mÄttu

 

5.1.2012

Ensinnäkin hyvät myöhäiset uudetvuodet!
Toiseksi, 46. osa ilmestyi!

- mÄttu

 

6.12.2011

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Pitäkää hauska (isänmaallinen) ja mukava päivä(: Älkääkä unohtako Tuntematonta sotilasta!

- mÄttu

5.12.2011

Osa 45: En voi sille mitään, et kaikki haluaa mua, ulkona! Siitä vaan lukemaan!

***

Minkälaisen jouluextran haluaisit tänä vuonna This Is My Lifelle? Kenties muisteluja menneistä, sydäntälämmittävää joulutunnelmaa, vaiko kiinnostaisiko sinua tietää, mitä vanhoille henkilöille kuuluu tällä hetkellä? Ideoita kehiin! Laittakaa ne mielellään vieraskirjaan, jonka linkki löytyy vasemmanpuoleisesta sivulaatikosta.

- mÄttu

 

4.12.2011

 

Siinä se vihdoin on. Uusi banneri. Tuossa ei ole vielä linkkiä, mutta Bannerit-laatikosta löytyy se linkin kanssa. Eli sinä hyvä yhteistyöläinen, lisääthän linkin sivullesi!

Kiitos. Älkääkä unohtako lukea uusinta, 44. osaa: Muutaman vuoden kuluttua.

- mÄttu

Juna jyskytti. Katselin kauniita maisemia. - Seuraava pysäkki: Chansas, kuulutettiin kaijuttimista. Minulla ei ollut matkatavaroita - kaikki odotti jo kauniisti talossa. Nousin ylös, ja junan pysähtyessä huokaisin syvään ja kävelin siitä pois. - Vai tällanen mesta, ajattelin. Ei paikka ollut minulle mikään yllätys, sillä olin katsellut kuvia paikkakunnasta Internetistä. Se ei ollut tuppukylä - ei kyllä mikään keskustan sykkeen perikuvakaan, vaan rauhallinen ja aika normaali paikka. Mahaani kurni. Muistin, etten ollut syönyt mitään koko kolmen tunnin junamatkan aikana. Katselin ympärilleni, ja huomasin ravintola Heidénin kyltin. Astuessani aulaan, hovimestariksi esittäytynyt mies tervehti minua ja ohjasi minut pöytään. Tähyilin hiljaa ruokalistaa. Lohta, porsasta, salaattia, pastaa... - No, joko löytyi jotakin? luokseni tullut tarjoilijatar kysyi tekopirteä ilme kasvoillaan. - Periaatteessa, mumisin. - Mä otan nyt vaikka tota grillattua kananrintaa kasviksilla. - Siis; grillattua kananrintaa kasviksilla, tulossa! tarjoilijatar sanoi samalla kirjoittaessaan sen ylös lehtiöönsä. Ravintola oli laadukas: tiesin, että jos haluaisin jotakin hyvää, voisin tulla tänne. Tosin, kukkaroni ei tulisi kestämään tällaista päivätolkulla. Varsinkin nyt kun, olin päättänyt luopua itseni myymisestä - toistaiseksi. Syötyäni maksoin laskuni ja kiitin. Sitten huomasin ulkona tyhjän puistonpenkin, ja päätin istuutua siihen. Katselin ympärilleni ja mietin tulevaa elämääni. Muuttuisiko elämäni todellakin täällä lainkaan? Ainakin olin päässyt eroon Chrisistä. Ja Lucas, Viola, Alex ja koko Bridge Valley oli nyt menneisyyttä. Yhtä, suurta menneisyyttä, jota en koskaan tulisi jakamaan kenenkään kanssa. Yhtäkkiä eteeni tupsahti vaalea nuorukainen shortseissa ja t-paidassa. - Saanks mä istuu tähän? hän kysyi hymyillen. - Joo, tietty, naurahdin. - Aika kiva kesäpäivä, vaaleaverikkö totesi. - Oon muuten Eveline, tai siis Eve. - Ginger. Tai Gin. - Kiva. En ookkaan nähny sua täällä aikasemmin, Eve huomautti. - Ootko asunu täällä pitkään? - Itseasiassa mä muutin just. En oo vielä ees käyny mun uudessa kodissa, kerroin. - Aijaa, vähänkö kiva. Siis saada tänne vähän ikästään - ja tyylistään - seuraa. Missä sun kämppä on? Eve kysyi. - No siis, osoite on Georgiana Lane 21. Että sillä mennään, mutisin. - Ois tosi kiva jatkaa jutustelua, mutta mun pitäs varmaan alkaa joutua kotii kohti. Tiiätkö, voiks täällä tilata taksin? - Tuol on toi puhelinkoppi. No mut, en asu kauheen kaukana Georgiana Lanelta, joten jos vaikka heität numeros ja silleen? Eve ehdotti. Vaihdettuamme numeroita ja hymyjä, etsin puhelinkopin ja soitin taksin hakemaan minua. Onneksi taksia ei tarvinnut turhia odotella. Kuski oli ystävällinen, keski-ikäinen nainen. - No, minnespäin huristetaan? hän kysyi. - Georgia Lane 21:teen, kiitti. Matka kesti kymmenisen minuuttia. Katselin tyrmistynein ilmein uutta kämppääni. Seisoin varmaan useita minuutteja vain oven edessä. Nielaisin, ja koitin avainta. Se sopi lukkoon. Ovi avautui hieman naristen. - What the hell, totesin ja paiskasin oven auki. Kaikki tavarat oli asetettu paikoilleen. Asunto oli juuri sellainen kun olin saanut olettaa valokuvista ja kuvailuista - tilava, kodikas ja hieno. Ja vuokrakin oli sen mukainen. Minulla oli spontaani fiilis. Katsoin ulos ikkunasta, ja näin siellä mustahiuksisen, nuorehkon miehen. Jostain alitajuisesta syystä kipitin ulos ja tervehdin häntä. Pyysin häntä luokseni juttusille. Ja mikä ihmeellisintä - mies suostui! Pienen pulinatuokion perusteella käsitin, että hänen nimensä oli Jack, hän asui yksin ja oli 24-vuotias, ja työskenteli politiikan alalla. Jack oli huvittava. Nauroin hänen jok' ikiselle vitsilleen maha kippurassa. Harmi vain, ettei hän ehtiny tuntia kauempaa jutustella. - Mun on kyllä ihan pakko nyt mennä, Jack surkutteli. - Mutta tässä on mun numero, joten nähään joku päivä? - Varmasti! hymähdin. Jack painui kotiinsa, ja minä laskin kylpyvedet ammeeseen. Kylvyssä istuessani mietin maailman menoa. Tuntui uskomattomalta, ettei minun tarvitsisi enää koskaan nähdä Chrisiä, Lucasta tai muita menneisyyteni haamuja. Ja olin melko tyytyväinen itseeni: olin heti saanut ainakin kaksi uutta ystävää. Paheksuin hieman uutta suhdetta miespuoliseen henkilöön, että olin periaatteessa luvannut itselleni pysyä erossa kaikista miehistä. Mutta Jack - hän oli niin rento ja hauska. Meinasin jopa nukahtaa kylpyyn, mutta keräsin voimani kuivatellakseni ja vaihtaakseni yöpuvun. Ilta pimeni, ja tein itselleni kerrosvoileivän. Tuntui todella hyvältä asua yksin, omassa hienossa talossa, ja määrätä kaikesta itse. Olin todella väsynyt koko päivän jupakasta, joten näin parhaakseni painua nukkumaan. ...Ja hyvin nukuinkin. Aamulla heräsin luonnollisesti puolenpäivän aikoihin. Keitin itselleni kahvia virkistykseksi. Hörppiessäni vastavalmistettua kahvia isosta kupista, mietin, mitä voisin tehdä tänään. Oli lauantai. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin soittaa Evelle, ja kutsua hänet käymään. Kaivoin eilisten farkkujeni taskusta Even puhelinnumeron, ja soitin siihen. - Eve Satham, hän vastasi puhelimeen. - Moi, Gin täällä, kerroin. - Mulla on tylsää ja kelasin, et jos haluisit tulla tänne rupatteleen mun kanssa? - Joo, kuulostaa tosi hyvältä! Mikä se osote olikaan? - Georgia Lane 21. - Ok, mä tuun sinne! Vaihdoin hieman rennommat lauantaipäivän vaatteet ja laitoin hiukseni ponnarille. Pian Eve ilmestyikin pihamaalleni ja menin häntä vastaan. - Moi! Ja kiitti ku tulit! naurahdin. - Joo ei täs mitään, Eve hymyili. - No, mites oot kotiutunu Chansasiin? Eve kysyi istuuduttuamme olohuoneeni sohvalle. - Hyvinhän mä, totesin valehtelematta. - Oon tutustunu sun lisäks jo yhteen toiseen tyyppiin. - Aijaa, vähän kiva! Keneen? Eve tokaisi. - Tää on sen verran pieni mesta, että mä tunnen täältä varmaan jokaisen. - No siis, sen nimi oli Jack, ja se on tosi hauska! hihitin. - Sellaset mustat hiukset ja oisko ollu ruskeet silmät? - Aa, Jack! Tiiänhän mä sen. Olin sen kaa samaa aikaa lukiossa. Aika huipputyyppi, kyl, Eve virkkoi. Yhtäkkiä kännykkäni soi. Ensimmäisenä mieleeni juolahti, että se voisi olla Jack, mutta hylkäsin ajatuksen kaivaessani kännykkää housuntaskustani. Enhän minä ollut edes antanut hänelle numeroani. - Gin Lopez, vastasin. - Moi Ginny. Naurahdin ja hymyilin veikeästi. Yhtäkkiä hymyni hyytyi, kun soittaja kertoi asiansa. Lopetettuani puhelun, hytisin. Eve katsoi minua oudoksuen ja kysyi, mikä on vialla. - No, totanoin... Mä kuulin äsken vähän pöyristyttäviä uutisia... - Niin mitä? Kerro jo! - Mun pikkusisko on karannu kotoota. Ja se on tulossa tänne.

Tähän alkuun, jottette ihmettelisi, päätin vaihtaa jälleen(kö?) kertojaa. Nyt parrasvaloihin pääsee Ginger!

> Nauttikaa osasta♥

Ilta-aurinko laski Bridge Valleyn ylle. Minä siirryin ruokapöydästä sohvalle makaamaan. Yksin illastaminen ei koskaan ollut mukavaa.

Uuden ammattini myötä olin värjännyt hiukseni vaaleiksi. Kuulemma miehet mieltyvät niihin paremmin - liekö tuo totta vai ei, se ei minua kiinnostanut, vaan raha. Ja sitä oli kertynyt oikein, oikein mukavasti.

- Ei, mä en saa nukahtaa, mutisin itselleni. - Chris tulee ihan kohta.

Vastoin omia sanojani kuitenkin vaivuin melko kevyeeseen uneen sohvalla. Ovi kävi kuulemattani.

- Ginny-hani! Chris huusi. - Sori että kesti, sori oikeesti...

Heräsin horroksestani. - Chris, säkö siinä?

Hieroin kevyesti silmiäni - enhän halunnut kauaa laittavieni meikkien levitä.

- Jep, mähän se, Chris hymyili.

Ponkaisin pystyyn ja annoin Chrisille mojovan suudelman. Kyllä, meidän suhteemme oli kehittynyt parisuhteeksi, ja Chris asui välillä minun luonani. Hän ei ollut myynyt asuntoaan, vaan silloin tällöin jäi yöksi. Chris vastasi suudelmaan intohimoisesti alkaen kähmiä ja muhinoida kanssani.

- Oliks töissä kivaa? ennätin kysyä lopetettuamme.

- Joo tota, ei mitenkään kehuttavaa - niinku ei koskaan, Chris mutisi.

Chris oli tiskaaja eräässä keskivertomenestyvässä ravintolassa keskustassa. - Anteeks oikeesti että kesti kauemmin. Rouva Dueport määräsi mulle ylitöitä.

- No, ei se mitään. Mä kyllä söin jo... Mutta et sä mistään oikeastaan jääny paitsi, mun spagettikastike kärventyi kummiski, joten et sä sitä kuitenkaan olis syöny, huokaisin.

- Tietenki olisin, Chris sanoi miltei loukkaantuneena. - Ainahan sun keitokset maistuu.

Vaikka kello oli paljon, ja Chris oli väsynyt, hän suostui kuhertelemaan kanssani vielä ennen nukkumaanmenoa. Olinhan odottanut koko tapahtumaa koko tämän päivän ja valvonut puoleenyöhön Chrisiä varten.

Tyynyt lentelivät ja patja vinkui. Ja kello löi kaksitoista.

- Huh, kannatti odottaa, mietin päässäni.

En ollut pitkään aikaan nukkunut kenenkään vieressä, joten Chris oli kuin taivaasta tiputettu enkeli. Lämmin, komea, huolehtivainen - täydellinen. Vai oliko hän liian täydellinen minulle?

Chrisin herätyskello soi ikäväkyllä jo 15 yli seitsemän aamutuimaan.

- Hemmetin herätyskello, Chris kirosi yrittäessään vetää itseään pois peiton uumenista.

- Älä mee vielä, yritin. - Jää mun kanssa kotiin tänään. Pidetään hauskaa koko päivä.

- Oon pahoillani hani, Chris mutisi. - Ylennys ei tuu itsestään. Mä ajattelin vielä joskus päästä pois tiskialtaan luota.

- Tylsimys.

Chris puki nopeasti arkivaatteet ylleen, mutta minä en vaivautunut. Raahauduin vain keittiöön alusvaatteisillani kun Chris hörppi aamukahviaan.

- Tuutko sä tänään sitten aikasemmin töistä? kysyin.

- En tiiä, toivottavasti, Chris vastasi yksitoikkoisesti. - Mut älä huoli hani, mä ajattelen sua kuitenki koko päivän.

- Niin mäkin sua, hihitin.

- Mutta nyt mun on mentävä, Chris pahoitteli ja meni eteiseen minun seuratessa perässä.

Suutelin Chrisiä pitkään ja hartaasti. Sitten hän lähti töihin. Jäin yksin eteiseen. Mitä sitä tänään tekisi? Minua ei huvittanut ottaa vastaan asiakkaita tällä hetkellä.

Puin farkut ja topin ylleni, ja menin hakemaan laskut postista.

- Huh, onneks ei oo vuokranmaksua, myhäilin.

Sisälle tullessani aloin käymään läpi laskukirjeitä, kun kotipuhelin soi. Kipitin vastaamaan.

- Ginger Lopez puhelimessa, vastasin asiallisesti.

- Vai säkö oot se bimbo huora joka vei mun kihlatun? puhelimesta huudettiin. Tunnistin äänen naisenääneksi.

- Ömm... Kuka siellä? kysyin pysyen yhä asiallisena.

- Täällä on sun poikaystäväs ex-kihlattu! Kiitos sun se kiittämätön paska lemppas mut! nainen kiljui luuriin.

- Siis tarkotatko Chrisiä? Älä nyt höpötä, nauroin pilkallisesti puhelimeen. - Ei Chris ollu kihloissa ku me tavattiin. Ei sillä ollu sormustakaan.

- Tosi vitun kiva tietää. Se siis kulki ympäriinsä ilman meijän sormusta!

- Ei kuunteles nyt. Mä ja Chris tavattiin kuukausi sitten. Te ette varmaankaan ollu enää kihloissa?

- No kyllä vitussa oltiin. Chris jätti mut kaks viikkoa sitten. Että siinä sulla vitun hyvä poikaystävä!

Löin loukkaantuneena luurin korvaan ja hain takintaskustani tupakkaa. Sytytin sätkän ja vedin sisään pitkän ja hartaan henkäyksen.

Nainen ei voinut puhua totta. Ei hän voinut. Ei Chris tekisi minulle sellaista ikinä - miten hän voisi? Olimme tutustuneet jo eskarissa. Joten nainen ei voinut puhua totta. Mutta mitä jos hän puhuikin? Ehkä Chrisistä oli muuttunut aikojen saatossa parantumaton naistennaurattaja.

Poltettuani sätkän loppuun viskasin sen maahan ja tallasin korkokengälläni sen päälle. Menin tuima ilme kasvoilla makaamaan sohvalle.

- Se uskoton paska, mutisin. Naisen oli puhuttava totta. Nyt kun ajattelin tarkemmin, voisin uskoa Chrisin tehneen sen.

Kuulin oven käyvän ja askelten vievän sisään.

- Hani! Täällä ollaan! Chris kailotti. - Yritin soittaa, mutta linja oli varattu.

Chris tuli olohuoneeseen luokseni.

- Vai niin, vai niin, sanoin tekohymy kasvoillani. - Sieltä sä tuut, niinkuin mitään ei olis tapahtunut?

- Ömm... Mitä olis pitäny tapahtua? Chris virnisti.

- Sellasta vaan, että sain soiton sun ex-kihlatultasi, paljastin mutissen.

- Ex-vaimo? Clara? Mitä se tänne sulle soittelee, ei meijän asiat kuulu sille pätkän vertaa! Chris uhosi.

- Hah, se oli aika lailla yhtä tuohtunu ku säkin nyt. Se oli vihainen, ja kertoi teijän eronneen kaks, kaks viikkoa sitten!

Nousin ylös ja katsoin Chrisiä kysyvällä ilmeellä.

- Onko se totta?

Chris viivätteli vastausta. Hän tuli luokseni, lähemmäs, ja yritti antaa suukkoa.

- Pois mun luotani, vitun sika! kiljuin ja työnsin Chrisin pois.

- Älä koske muhun. Älä enää ikinä, huokaisin viekkaasti hymyillen.

- Hei, ei ole mun vika että se ämmä soitti sulle! Chris huudahti. - Ilman sitä kaikki olis taas ennallaan!

- Ai sun mielestä olis okei, jos mä en ois saanu koskaan tietää koko asiaa? sanoin loukkaantuneena.

- No sä oot tollanen yksinkertanen, bimbo, tyhmä blondi. En ymmärrä miten sä ees tajusit mun ja Claran jutun. Ei noin tyhmät oikeestaan tajuu paljon mitään.

- Anteeks mitä? huudahtdin vihaisena. - Ai mä olen tyhmä, yksinkertainen ja bimbo? Ensin sä petät mua ja sitten sä vielä haukut päälle! Haluutko sä tietää mitä kaikkea sä oot? Uskoton, sika, petturi! En kaipaa sua mun elämään! Oot vitun sairas, hankkiudu hoitoon.

- Sä tässä kohta joudut hoitoon, Chris sanoi entistä tuohtuneena, raivoissaan. - Sairaalahoitoon!

Hän tönäisi minua kaikilla voimillaan.

Kaaduin maahan selälleni lyöden pääni parkettiin.

- Siitäs sait, yksinkertanen ja tyhmä blondi.

Hetken tuijotettuaan minua Chris ymmärsi mitä oli tehnyt, joten hän näki parhaakseen juosta kauas pois taloni luota.

Viiden minuutin kuluttua heräsin.

- Mitä tapahtu? toistin mielessäni. - Muistan Chrisin vihaiset kasvot, hän hakkui mua yksinkertaseksi, tyhmäksi... Mut entä sitten?

Huomasin veren valuvan nenääni pitkin. Aloin kiljua pelästyneenä ja juoksin makuuhuoneen peilin eteen.

Huokaisin helpotuksesta. Vain pieni haava. Pyyhin valuvan veren märällä vessapaperilla pois ja laitoin siihen laastarin. Se paranisi hetkessä. Mutta käsitykseni Chrisitä ei muuttuisi mihinkään. En antaisi tuon väkivaltaisen, itsekkään jannun enää koskea minuun.

Aika kului, eikä Chris onneksi tullut takaisin enää. Näin parhaakseni muuttaa kokonaan pois Bridge Valleysta, etsiä itselleni uusi paikka, missä kukaan ei ole kuullutkaan minusta. Tässä paikassa on liikaa muistoja, sekä hyviä että huonoja - mutta enimmäkseen huonoja.

Uus osa ilmesty taas tiuhaan tahtiin... Eli niille, jotka pöllähti tälle sivulle vasta muutama päivä osan julkaisemisesta, tsekatkaahan osa 46: Vientii, säpinää :)

- mÄttu

Päätä särki. Vatsassa myllersi. Raotin silmiäni, ja näin vain valoa. Kirkasta valoa. Valoa, jonka johdosta en nähnyt missä olin.
Se tunne lakkasi pian. Tai siis, päätä särki yhä holtittomasti ja mahaankin sattui, mutta valo karkasi. Käännähdin selälleni. Missä olin? Toisaalta, en edes jaksanut tai viitsinyt ottaa asiasta selvää. Ymmärsin vain olevani peiton alla... Lämpimän peiton alla. Mutta missä oikein olin? Tulin yhä uteliaammaksi.
Nenääni leijui herkullinen tuoksu. Samassa ymmärsin olevani nälkäinen. Raotin yhä enemmän silmiäni, kunnes ne olivat kokonaan auki.

Ginger hieroi silmiään ja nousi istumaan. Sängyssähän hän oli. Alusvaatteisillaan.

- Mitä tää on? Mitä mulla on päällä... Missä mä oon?

Nopeasti hän kuitenkin huomasi olevansa kotonaan.

 

Tukka sekaisin hän nousi varovasti ylös päässä takoen. Hän seurasi herkullista tuoksua keittiöön, jossa odotti jos jonkinmoinen vieras.

- Ai, sä heräsit jo... Huomenta, Chris toivotti hilpeästi jättäen Gingerin vain toljottamaan ympärilleen.

- Mi... Mitä sä teet täällä? sai hän sanotuksi juuri ja juuri. - Ja miks mulla on vaan rintsikat ja pikkuhousut päällä? Ja sulla bokserit ja aluspaita?

- Rauhotu, ja istu alas, Chris pyysi. - Mä selitän kyllä koko jutun.

Ginger totteli sanaakaan sanomatta ja istuutui Chrisiä vastapäätä.

- No niin... Kerro? Ginger hoputti.

- Siis, Chris aloitti. - Sä joit eilen aikamoiset kännit Adanhassa... mun laskuun. Mut ei se mitään. Mä maksoin joka sentin.

Ginger nielaisi. - Mitä muuta tyhmää mä tein?

- No, en sanois että tyhmää mutta... Sä aloit kovasti suutelemaan mua ja sanoit että haluut mua. Niin mä näin parhaaks viedä sut tänne, sun kotiin.

- Miten sä löysit tänne? Ginger kysyi väliin.

- No, mä tilasin vaan taksin ja sä kerroit osoitteen... Vaikka vaikeetahan se oli saada sut sanomaan se... Juotsä useinki noin paljon? Chris mietti ääneen.

- Siis en todellakaan! Ginger huudahti. - En oo aikoihin juonu yhtään mitään ja olin biletyksen tarpeessa... Mut kerrohan, naitiiksme?

- Ai että naitiinko? Chris sanoi vekaramainen hymy kasvoillaan. - Ei tietenkään... Vaikka sä kuitenki oisit halunnu sitä eilen tosi paljon.

Ginger huokaisi helpotuksesta. Enää oli vain pari asiaa selvittämättä. - Entä nää mun vaatteet? Miks mä nukuin rintsikoilla?

- Sun on varmaan vaikeeta kuulla tätä, mutta sä riisuuduit ja kutsuit mua sänkyys... Chris naurahti. - Ja kohta sä varmaan kysyt mun vaatteista uudestaan. Mä nukuin sohvalla, ja otin vaan päällysvaattet pois koska oli kuuma.

- Siinäkö oli koko juttu? Ginger varmisti.

- Koko juttu, Chris huokaisi. - Silti, vaikka sä annoit ittestäsi aika villin uuden ensivaikutelman, nii mä haluisin silti pyytää sua ulos.

Omg. Tää tuli oikeesti ihan hirveen nopeesti. Hetkinen. Pyysiks se mua oikeesti ulos? Vau. Vaikka mä mokailin eilen oikeen kunnolla. Ja miks mä en suostuis? Hyvien aikojen muistoks... Vai miten se meni?

- Joo, miksei, Ginger hymyili. - Mut mä haluun vaan tehä selväksi yhen asian.

- Ihan mitä vaan, Chris vakuutti.

- Ei jooko edetä liian nopeesti? Ginger pyysi. - Haluun ensin tutustuu suhun uudestaan ja sillai.

- Joo tietenki! Chris naurahti. - En mä ajatellukaan heti hypätä vällyjen väliin, höpsö.

Aamiaisen jälkeen Chris kertoi surullisena joutuvansa lähteä asioilleen.

Eteisessä Ginger halasi lapsuudenystäväänsä pitkään ja hartaasti.

- No mutta, soittele, Ginger kuiskasi.

- Joo. Mä haluan nähä sut mahollisimman pian. Nähään, Chris sanoi ja lähti.

Koko päivä jälleen löhöämistä. Mitä mä tänään tekisin? Vois tosiaan oikeesti ettiä sitä työpaikaa. Muttaku kaikki kivat paikat haluu jonku yliopistokoulutuksen! Mä takaan, että sitten ku mulla joskus on lapsia nii ne saa käydä yliopiston vaikka kuinka monta kertaa, ettei niiden tartte kärsii tällasesta säälittävästä työpulasta.

- Hei sinä työtön, kaunis nuori nainen! TV-mainoksen juontaja huudahti.

- Niin? Ginger vastasi leikillään.

- Meillä olisi työtä tarjolla - juuri sinulle! Saat päättää omat työaikasi, -palkkasi, -paikkasi, ja vieläpä pääset tekemisiin niin komeiden kuin hieman vähemmän hyvännäköisten miesten kanssa! Klikkaudu nettisivullemme www.kuumatkissat.sim ja takaamme sinulle loistokasta työuraa! Hopihopi, klikkaa ennenkuin paikat menevät!

- Toi kuulosti kivalta... Vois vaikka tsekata ton nettisivun, Ginger myhäili.

Hän raahautui tietokoneelle velttona.

- Mikä se nettisivu olikaan? hän pähkäili. - Ai niin! www.kuumatkissat.sim... Noin.. Tuossa se on.

Hän selasi nettisivua, jolloin hänen itsevarmuutta uhkuva hymynsä muuttui etovaksi irvistykseksi.

- Huoria! Ginger huudahti. - Miten mä en heti tajunnu...

Kaikesta huolimatta Ginger jatkoi työkuvauksen lukemista.

- Liity nyt remmiimme, sillä paikat menevät! Saat itse valita palkkasi, työaikasi ja työpaikkasi. Mikä voisi olla parempaa? Lisäksi pääset tekemisiin niin miesten kuin miesten kanssa aina vain kun sinulle sopii. Meillä on jo 1 000 000 tyytyväistä asiakasta SimCityssä, ja pian sinä voit olla yksi heidän tyydyttäjistään! Ginger luki. Kieltämättä paikka alkoi kuullostaa houkuttelevalta... Mutta mitä jos joku Gingerin tuttu saisi tietää tästä? Tai tulisi vaikka hänen vastaanotolleen? Se olisi kamalaa! Mutta tosiaan... Silloin tyyppi itse jäisi kiinni huorapalvelusta, joten hän tuskin hiiskuisi siitä.

- Voishan tätä kokeilla, Ginger mietti ja teki ratkaisevan päätöksen.

Poimittuaan Kuumat Kissat Oy:n numeron, hän päätti soittaa sinne ja tiedustella työntekijäksi ilmoittautumista.

- Kuumat Kissat Oy... Miten voin auttaa? kuului puhelimesta. Ääni oli kuiskaava ja viettelevä.

- Anteeks, mutta siis etin työpaikkaa... Miten sinne pääsee? Ginger kysyi suoraan.

- Aijaa, puhelimen ääni sanoi ja muuttui asiallisemmaksi. - Niin tota, me tarvitaan sun sähköpostiosoite, niin me lähetetään sinne työnhakulomake, jonka kautta me sitten pistetään sut meijän listoille.

- Okei... Ginger mietti. - Mun sähköposti on [email protected]. Joten laitattekste nyt sitten sen hakemuksen?

- Jep.

Puhelun loputtua Ginger meni tarkistamaan sähköpostinsa, ja siellä oli kuin olikin, työnhakulomake.

Nimi: Ginger Lopez
Ikä: 19
Sukupuoli: nainen
Pituus: 175cm
Paino: 60kg
Hiustenväri: musta
Silmien väri: sininen
Lempinimesi, jonka haluat sivuillemme näkyviin: Stacey

Ja sitten lähti hakemus. Pian tuli jo vastaus, jossa onniteltiin työpaikan johdosta ja kerrottiin, että hänet oli lisätty listoille. Ginger huokaisi jännittyneenä.

Nyt se on menoa se.

Ajankuluksi odotellen ensimmäistä 'toimeksiantajaa' Ginger päätti kerrankin tehdä jotain hyödyllistä. Hän pisti tiskikoneen pyörimään ja siisti hieman rätillä hellaa ja uuniritilöitä.

Yhtäkkiä Gingerin kännykä alkoi soida. Hän tarkisti nopasti soittajan, muttei tunnistanut numeroa.

- Ha-haloo? hän vastasi epävarmana.

- Ginny, säkö siellä? ääni puhelimesta sanoi.

- Ömm... Kuka siellä? Ginger kysyi.

- Etsä tunnista mun ääntä! Haha, täällä Chris.

- Ai moi Chris, Ginger naurahti. - Mitäs sä?

- No mitäs täs, aattelin kysyä että miten ois tää ilta? Kello kaheksalta? Chris kysyi.

- Joo, en nää mitään syytä miks se ei kävis, Ginger hihkaisi.

- Nähään siis silloin. Heippa!

- Tsaude!

Ginger lämmitti ajankuluksi valmisaterian.

- Osaan mä sentään tällasen lämmittää... Mutta koska mä asun nykyään yksin, kannattais opetella jotain muutaki. Mut kokkaaminen on niin pirun vaikeeta!

Syönnin jälkeen Ginger tunsi järjetöntä halua mennä katsomaan, onko joku jo ilmoittautunut hänen sähköpostissaan.

Ja niinhän joku oli. Joku Thomas...

"Hei Stacey! Näin tietosi www.kuumatkissat.sim:issä, joten ajattelin palkata sinut... Minä olen siis Thomas, 36. Olen itse naimisissa, joten mitä jos tapaisimme sinun luonasi? Ja sopisiko tänään, viiden maissa?"

Ginger luki tekstin nopeasti ja vapisi. Uskaltaisikohan hän vastata? Oi, kyllä hän uskalsi. Hän kirjoitti asian käyvän hyvin ja lisäsi vielä sähköpostiosoitteensa. Vastaus Thomakselta tuli sassiin.

"Kiitos Stacey! Nähdään siis siellä pian... Olisi yksi pyyntö vielä. Voisimmeko sitten siirtyä suoraan 'hommiin'?"

Ginger ei enää vastannut, vaan sammutti tietokoneen.

Viiden aikoihin Ginger meni vaihtamaan ylleen hieman vetävemmät alusvaatteet.

U-s-k-o-m-a-t-o-n-t-a että mä oikeesti teen tätä. Kukaan ei saa koskaan tietää tästä! Ei ees kukaan mun lähimmäisistä. Ja sitä paitsi... Voinhan mä lopettaa heti ku haluun. Mä nyt vaan tarviin rahaa elääkseni, ja missään ei tunnuta ottavan mua töihin. Mut kuka nyt ottais tällasta kouluttamatonta, nuorta tyttöä? Niin, en mäkään ottais.

Hetken kuluttua ovikello soi, ja Ginger meni avaamaan.

- Ömm, hän sanoi. - Sä oot varmaan..?

- Thomas, mies hymyili jännittyneesti. - Ja sä olet Stacey, eikö niin?

- Jep, Stacey... Ginger sanoi pakottaen hymyn kasvoilleen. Ginger teki ensiliikkeen, ja halasi Thomasta lämpimästi.

Halauksesta Thomas otti jo ohjat. Ginger ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Tähän hän oli omasta tahdostaan ryhtynyt. Tämä ei tulisi kestämään kauaa, ja kun tämä olisi ohi, Ginger saisi palkkaa, jolla voisi elää pian kuin keskivertoihminen.

- Umm... Missä täällä on makkari? Thomas kysyi.

Ginger vältteli kysymystä. Mutta kai se oli pakko vastata. - Tänne päin.

Pakko vaan sitte vaihtaa lakanat tän tyypin jälkeen...

Luojan kiitokseksi Thomasin oli pian jo aika lähteä.

- Tota noin... Kiitos tästä, Thomas sanoi päätteeksi. Hän kaivoi taskustaan sopimamme summan, ja antoi sen minulle.

- Kiitti, miltei kuiskasin.

Thomas puki ylleen ja halusi välttämättä halata hyvästeiksi.

- Oli kiva tavata, hän sanoi.

- Jep, Ginger mutisi. Sitten Thomas lähti sulkien oven perässään.

- Paljonkohan kello on, Ginger mietti ääneen. - Ou shit, Chris tulee ihan kohta!

Vaihdoin nopeasti vaatteet ylleni, kunnes muistin, että treffeille ei mennä arkivaatteet yllä.

 

****

Hihihii :D Huomasitteko paremman laadun?